Jari Leino Suomi kuuluu suomalaisille

Lepomäen sotemalli

Elina Lepomäki esitti varsin mielenkiintoisen sotemallin, jossa sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät tehtävät otetaan kunnilta pois: rahoitusvastuu siirretään Kelalle, tuotanto- ja pääosin myös järjestämisvastuu markkinoille.

Itse en menisi aivan noin pitkälle, vaan säilyttäisin palvelujen järjestämisvastuun julkisella puolella, vaikkapa sitten maakuntatasolla. Siitä olen ehdottoman samaa mieltä, että malli, jossa raha seuraa asiakasta on kuntien ja asiakkaiden kannalta paljon oikeudenmukaisempi kuin nykyinen.

Nykymallissa sairaat ja vanhukset ovat kunnille taakka, joka kunnan on lakisääteisesti hoidettava. Osittain tätä taakkaa kevennetään erilaisilla valtionosuuksilla, mutta lopputulos on kuitenkin se, että ne kunnat, joissa on paljon vanhoja ja sairaita asukkaita ovat pulassa.

Jos Kelan maksama raha (palveluseteli) seuraisi asiakasta, tilanne kääntyisi päinvastaiseksi: sairaista ja vanhuksista tulisi kuntien kannalta arvokkaita voimavaroja, suorastaan kultamunia munivia hanhia, joista kannattaisi kilpailla tarjoamalla heille parempia palveluja.

Lepomäen mallissa "Yksityiset, julkiset ja kolmannen sektorin palveluntarjoajat voivat tarjota palveluita asiakkaille samalta viivalta. Tuottajat hyväksytään järjestelmään joko valtakunnallisesti tai esim. viiden sote-alueen voimin. Tuottajat voivat olla pieniä paikallisia tai pelkästään esimerkiksi virtuaalipalveluita tarjoavia yksiköitä. Asiakas päättää kulloisenkin tarpeensa mukaan". Kaikki tämä kuulostaa erittäin hyvältä, varsinkin asiakkaan kannalta.

Käytännössä kompastuskiveksi noussee se, millaisia hyväksymisvaatimuksia palveluntuottajille asetetaan. Palvelujen kilpailuttaminen mahdollisimman pienissä erissä suosii pieniä, paikallisia toimijoita. Siksi yksityisten suuryritysten kannattaakin pyrkiä lobbaamaan palveluntuottajien pätevyyttä, palveluvalikoimaa, tiloja, laitteistoja yms. koskevat vaatimukset niin koviksi (perustellen tätä mm. potilasturvallisuudella), että pienet yritykset pelataan käytännössä pois markkinoilta. Ylikansallisilla terveysalan yrityksillä on myös mahdollisuus harjoittaa polkumyyntiä sen aikaa, että saavat tiputettua pienemmät kunnat pois kilpailusta. Kilpailun avaaminen ei siis ole mitenkään ongelmatonta ja johtaa helposti siihen, että ylikansalliset suuryritykset pääsevät rahastamaan.

Itse en siis ottaisi sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyviä tehtäviä kokonaan kunnilta pois, vaan säilyttäisin palvelujen järjestämisvastuun maakunnilla ja pitäisin kunnat mukana palvelutuotannossa. Hoitotarpeen määrittely olisi julkisen puolen tehtävä. Julkista puolta tarvitaan myös siksi, että osan lääkäreistä on toimittava virkavastuulla. 

Tällöin julkinen puoli pystyisi käytännössä ohjaamaan hintatasoa, koska yhtenä rajana olisi se hinta, jolla ko. palvelu on saatavilla julkiselta tuottajalta. Oletetaan, että vaikkapa lääkärin vastaanotolla käynnin hinta (palveluseteli) on 50. Tähän voidaan sisällyttää jonkinlainen asiakkaan maksama omavastuu, joka on aina sama. Palvelu on saatavilla kunnan terveyskeskuksesta hintaan 50. Tällöin yksityisen puolen kilpailumahdollisuus syntyy siitä, että yksityiseltä yritykseltä sama palvelu on saatavissa nopeammin tai lähempää tai samalla hinnalla saa selvästi laadukkaampaa palvelua ja lasin sampanjaa odotellessa. Jos kyseisen palvelun tuottamisen hinta on vaikkapa 30, yritys saa reilusti voittoa. Mutta aivan samalla tavalla myös julkinen palveluntarjoaja voi tässä mallissa vetää voittoa, jos pystyy tuottamaan ko. palvelun esimerkiksi hintaan 40. Parhaimmillaan sotepalvelujen tarjoaminen voisi siis olla kunnille tuottoisaa liiketoimintaa. Kunnilla on tietysti myös mahdollisuus - kuntalaisten hyvinvoinnin ja lähipalvelujen nimissä - ylläpitää palveluja, jotka tuottavat kunnalle tappiota. Mutta se on jokaisen kunnan oma asia. Kunnallisilla palveluntarjoajilla olisi tietenkin mahdollisuus vapaasti myydä palvelujaan haluamaansa hintaan kaikille halukkaille, kuten vaikkapa venäläisille turisteille.

Esittämäni mallin kustannuksista nykytilaan verrattuna en osaa sanoa mitään. Eipä osannut Lepomäkikään. Mutta joka tapauksessa on selvää, että sotepalveluihin joudutaan käyttämään valtavasti rahaa lähivuosikymmeninä. Tilanne ehkä vähän tasoittuu suurten ikäluokkien poistuessa. Rahoitusvastuun siirtäminen Kelalle olisi joka tapauksessa oikeudenmukaista kansalaisten yhdenvertaisuuden kannalta. Ja, kuten sanottu, se muuttaisi sairaat ja vanhukset taakasta tulonlähteeksi. Kunnat puolestaan muuttuisivat maksajista palveluntuottajiksi ja mahdollisesti jopa tienaajiksi.

Ihannetapauksessa Suomeen syntyisi lukuisia pieniä ja keskisuuria, suomalaisomisteisia yrityksiä, jotka pyrkisivät paikallisesti tarjoamaan ylivoimaisen hyviä palveluita ja houkuttelemaan sitä kautta asiakkaita. Jos palveluntarjoajien hyväksymisvaatimukset pidetään riittävän keveinä, yksityinen vanhusten palvelutalo voisi esimerkiksi tarjota myös lääkärin vastaanottopalveluita lähiseutunsa asukkaille.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Jari Leino

Suurten puolueiden salaisissa kabinettineuvotteluissa lukkoon lyömä (ja onneksi kaatunut) sotemalli kiteytyy minun mielestäni siihen, että kunnat pakotetaan toimimaan yhdessä ja riitelemään siitä, kuinka paljon kukakin joutuu maksamaan yhteiseen sotesoppaan. Pahimmillaan tilanne olisi johtanut siihen, että tehokkaasti palveluja tuottavia kuntia rangaistaan ja tehottomia palkitaan.

Pohjimmiltaan hallituksen sotemallin tarkoitus taisi olla luoda jälleen uusi, ylimääräinen byrokratiakerros, johon on helppo ujuttaa uusia, poliittisin perustein jaettavia suojatyövirkoja.

"Raha seuraa asiakasta" -mallin suurin etu on, että se kääntää näkökulman päinvastaiseksi, asiakasta suosivaksi.

ulf fallenius

Lepomäen mallin hinta on erittäin epäselvä.

Jari Leino

Se on totta, mutta sotepalvelujen kokonaishinta on muutenkin erittäin epäselvä.

Lepomäen mallissa (kun maksamisvastuu siirrettäisiin Kelalle) voitaisiin palvelujen hinnat, kattavuus ja omavastuut määritellä sen mukaan mihin meillä on varaa.

Minun mielestäni sotepalveluihin joudutaan joka tapauksessa satsaamaan paljon ja pitää satsata. Mutta jossain vaiheessa tulee väistämättä vastaan kysymys, että mihin meillä on varaa. Nykymallissa kokonaiskustannusten laskeminen on hyvin vaikeaa.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

"Lepomäen mallissa voitaisiin palvelujen hinnat, kattavuus ja omavastuut määritellä sen mukaan mihin meillä on varaa."

Jari Leinolta puoluejohtajana ihannoitavan rehellinen lausunto toisen puolueen edustajan esittämästä mallista, eikä lähtenyt esittämään halpahintaista vääristelyä ja populismia asiassa.

Siihen kun ylläolevan kaltaisessa asiassa olisi helppokin sortua.

Toimituksen poiminnat